Gruppo Fiat Finlandia on merkkikerho Fiateista ja niiden lisenssivalmisteista kiinnostuneille harrastajille. Kerhoidea lähti liikkeelle Fiat 500:n omistajista, jotka ajattelivat perustaa oman kerhon Viisisatasilleen. Tällöin elettiin vuotta 1980.
Perustavassa kokouksessa kuitenkin päätettiin, että kerhon harrastuspiiriin kuuluvat kaikki Fiatit ja Fiat-pohjaiset autot. Eli lisenssivalmisteiset (Seat, Simca, Neckar, Zastava jne.) ja sellaiset merkit, jotka kuuluvat Fiat-konsernin omistukseen (Autobianchi, Lancia, Alfa-Romeo, Ferrari, Maserati ym.) Joillakin edellä mainituista merkeistä on omiakin merkkikerhoja, mutta kerhon säännöissä nekin kuuluvat GFF:n harrastuspiiriin.
Jäsentemme autokanta edustaa kattavasti Fiatin malleja 20-luvulta aina nykypäivään saakka. Mukana on sekä museoautoja että nykyautoja, mutta myös tuning- ja kilpa-autoja. Pääosin kalusto on 1960-1990 -luvuilta ja suosituimpia malleja ovat tämän aikakauden pienet Fiatit.
Kerhoon kuuluu n. 400 jäsentä ja vuoden 2010 jäsenmaksuksi on vahvistettu 25 euroa, joka laskutetaan kerholehden 2. numeron ilmestyessä keväällä tai liittymisen yhteydessä.

Gruppo Fiat Finlandian Toiminta:
Kerho julkaisee yhdessä Fiat 130 -kerhon ja Fiat-Abarth Teamin kanssa Bellissima-lehteä. Kerholla on oma kirjasto, jonne on taltioituna laaja kokoelma pääosin Fiat-aiheista materiaalia. Kerholaisilla on mahdollisuus lainata kirjaston aineistoa.

Perinteisiä kerhotapahtumia ovat:
- Vuosikokous
- Talviturinat -projektipäivät kevättalvella
- Kokoontumisajot keskikesällä
- Ratapäivät Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa
- Varaosapäivät toukokuussa Hollolassa ja syyskuussa Hämeenkyrössä.

Lisäksi kerho palkitsee vuosittain ansioituneita jäseniään.